Emmi Uusitalo

Emmi UusitaloEmmi Uusitalo
Opiskelija
19 vuotta
Äänekosken seurakunta

Ehdokasnumero kirkolliskokoukseen: 85
hiippakuntavaltuustoon: 44

Emmi ehdokasgalleriassa

Olen 19-vuotias tyttö Äänekoskelta. Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2015 ja syksyn ajan olen työskennellyt paikallisessa marketissa myyjänä. Nyt vuoden 2016 alusta aloitan opinnot Alkio-Opiston kasvatus- ja opetusalan valmentavalla linjalla. Lasten ja nuorten kanssa olen tottunut toimimaan jo isoskoulutuksen kautta, mutta seurakunnallinen toimintani ei ole siihen kuitenkaan rajoittunut. Olen laulanut kuorossa ja istunut jo vuoden ajan kirkkovaltuuston ja -neuvoston kokouksissa yrittäen tehdä omasta seurakunnastani ihmisten näköistä.

Ehdolle vaaleihin lähdin lähinnä halusta tuoda nuorekkaampaa näkökulmaa myös kirkolliseen päätöksentekoon. Olisi myös mahtavaa saada kirkon imagoa sellaiseksi, kuin kirkko ainakin ruohonjuuritasolla on, avoin ja rakastava. En myöskään pistäisi pahitteeksi, vaikka kirkosta saataisiin jossain määrin nuorekkaampi, jotta se myös tulevaisuudessa pystyisi pitämään kiinni asemastaan ihmisten elämässä. Sellaisena, johon jokaisen on helppo tulla.

Mainokset